Kävimme tänään Deen kanssa ottamassa rokotuspiikkiä. Kattia hoitava eläinlääkäri kysyi, josko saisi peilata hänen silmät, jotta saa kokemusta kyseisestä toimenpiteestä. Sehän tietysti sopi meille, joten eikun tuumasta toimeen. Dee ei ollut ihan mallipotilas, mutta peilaus saatiin suoritettua sekä peilausta harjoittelevan että kokeneen luvat omaavan eläinlääkärin toimesta. Suruksemme saimme kuulla, että PRA oli edennyt huomattavasti sitten viime peilauksen, joka tapahtui siis puolisen vuotta sitten eli helmikuussa 2011. Koko tapetumin alueella kummassakin silmässä oli korostunutta heijastetta toisin kuin helmikuussa jolloin PRA-diagnoosia ei oltaisi voitu tehdä peilauksen perusteella. Nyt asia on aivan toisin. Onneksi kuitenkin suonet erottuivat vielä, joten näkökykyä pitäisi olla vielä jäljellä. Koska tilanne on levinnyt käsiin näin nopeasti, aiomme mennä taas puolen vuoden päästä tarkistamaan, miltä simmut sitten näyttävät.
perjantai 16. syyskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
